Juhannus 2016. Olin ahdistunut, peloissani ja mietin saanko taas kerran pettyä omaan kroppaani. Oltiin mökillä eikä mulla ollut raskaustestiä mukana, joten jouduin odottamaan kunnes tultaisiin takaisin kotiin. Tein testin 28.6 illasta ja kun näin miten siihen alkoi piirtymään toinen viiva, aloin itkemään onnesta. Henki salpaantui (hyvällä tavalla) ja tuli semmoinen olo että voiko tämä olla edes mahdollista. Oli se. Menin Mikon luokse ja hoettiin varmaan 50 kertaa, että meille tulee ihan oikeesti vauva, sitä oli niin vaikea uskoa todeksi. Lähetin kuvat testistä mun kavereille, jotka oli tätä asiaa mun kanssa surrut ja mua eteenpäin kannustanut. Ja se miten onnellisia kaikki oli mun puolesta... Se oli häkellyttävää.
No, seuraavaksi heräsi tietysti huoli, että onkohan tämä pikkukaveri oikeassa paikassa kasvamassa kun kärsin niin kamalista alavatsakivuista alkuun. Tämän lisäksi olin lähestulkoon täysin oireeton Rv 6+0 varasin ajan varhaisultraan Mehiläisestä ja siellä hän oli, 3,2mm kokoinen pieni rakas.
No, seuraavaksi heräsi tietysti huoli, että onkohan tämä pikkukaveri oikeassa paikassa kasvamassa kun kärsin niin kamalista alavatsakivuista alkuun. Tämän lisäksi olin lähestulkoon täysin oireeton Rv 6+0 varasin ajan varhaisultraan Mehiläisestä ja siellä hän oli, 3,2mm kokoinen pieni rakas.
Pahoinvointia mulla ei ollut alkuunkaan. Jos olin nälkäinen niin tuli semmoinen pieni etova olo, ei muuta. Tasan kerran oksensin Nooan raskauden aikana ja sekin johtui siitä, että vetäsin aamulla raskausajan monivitamiinin tyhjään mahaan. Älkää ikinä tehkö samaa virhettä. Koska mitään ongelmia ei ollut jos oli syönyt jotain ennen vitamiinin ottoa. Raskaus oli muutenkin aika oireeton. Väsytti, olisin voinut nukkua kokoajan ja niin mä oikeestaan teinkin. Jatkuvasti olisi pitänyt syödä jotain, maha tuntui pohjattomalta. Turvotti ihan älyttömästi ja kyllä niitä kilojakin kertyi huimat 23. Sormet turposi niin ettei kihlasormus mahtunut enää sormeen, nenästä muotoutu jossain vaiheessa peruna ja farkuista jäi joka käyttökerta järkyttävät painaumat jalkoihin.
rv 15
rv 28
rv 32
Ja vaikka paino nousikin hurjasti niin en stressannut sitä yhtään, päinvastoin. Koko elämäni oon ollut ihan langanlaiha, ei lantiota, pyllyä ja jalatkin on vaan kaksi tikkua joilla kävelen. Kertaakaan en ollut elämäni aikana painanut yli 50kg ja synnärille lähtiessä painoa oli 71kg. Ja minä olin itsevarmempi kuin koskaan. Raskausarpia mulle kertyi nimenomaan alakroppaan, niihin paikkoihin joihin ei ole aiemmin rasvaa pahemmin kertynyt. Synnytyksen jälkeen myös vatsaan ilmestyi muutama arpi.
rv 20
rv 32
rv 36
rv 40, laskentunajan masu
Parasta raskaudessa oli ehdottomasti ultrat, liikkeet ja maha. Ultrissa käytiin niin monta kertaa etten pysy edes laskuissa mukana. Rv 6 & 10 oli varhaisultrat, joissa molemmissa käytiin keskenmeno pelon kanssa. Rv 13 oli ensimmäinen kunnallinen ultra, niskapoimu-ultra, jossa kaikki vaikutti olevan vauvalla hyvin. Rv 17 käytiin omakustanteisessa ultrassa, jossa saatiin tietää odottavamme meidän toivomaa poikaa ja rv 21 oli virallinen rakenneultra, poika pysynyt poikana ja sielläkin vauvalla onneksi kaikki hyvin. Vielä rv 28 käytiin 3D-ultrassa katsomassa meidän pojan kasvoja. Mieletön fiilis nähdä oma lapsi niin todellisena, vaikka hän oli vielä mahassa. Loppuraskaudesta oli myös muutamat ultrat, kun käytiin synnärillä näytillä kipujen ja sikiön liikkumattomuuden takia.
Nooan liikkeet ei sattuneet kuin vasta ihan vikoilla viikoilla ja silloinkin todella harvoin. Tätä ihmettelin suuresti, samalla tietysti nauttien niistä hellistä ja ihanista potkuista läpi raskauden. Sitä tunnetta, kun oma lapsi liikkuu sun sisällä, ei vaan pysty sanoinkuvailemaan. Pari kertaa saattoi mahan läpi ihan nähdäkin pienen jalkapohjan. Olo tuntui etuoikeutetulta, kun pääsi kokemaan jotain sellaista, jotain niin upeaa.
Raskausvatsa. Kannoin sitä niin älyttömän ylpeenä. Olo oli lopussa kuin elefantilla, mutta silti tunsin oloni kauniiksi. Kerrankin mulla oli jotain muotoja, vaikka se muoto olikin pallo. Nooan odotusaikana tukalaa teki vain ihan viimeiset viikot, eikä sillonkaan ollut semmoinen olo että tulisipa tämä lapsi ulos niin olo helpottuisi. Maha painoi tietty jonkin verran ja jalat oli koetuksella kun joutui kantamaan yhtäkkiä 23kg lisää painoa. Vatsasta jouduin luopumaan rv 40+5, kun meidän poika päätti tulla yksiöstään ulos.
rv 35
rv 39
rv 41, viimeinen mahakuva
- Suvi





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti