Moikka! Aloitin tosiaan blogin kirjoittamisen jo vuonna 2015, mutta innostus kirjottamiseen katosi silloin jo parin kuukauden jälkeen. Pitkään on tehnyt mieli alkaa taas kirjottamaan, kun elämäkin on päässyt muuttumaan tässä lähes neljän vuoden aikana niin paljon. Voisinkin siis aloittaa esittelemällä itseni, kertomalla mimmoista mun elämä on ja mitä mun blogistani saa jatkossa irti.
Eli, täällä kirjoittelee 21-vuotias Suvi, kahden pienen lapsen äiti ja yhden miehen kihlattu. Häitäkin tullaan jossain vaiheessa viettämään, niin niistäkin tulee varmasti kirjoitettua jonkin verran. Asutaan tällä hetkellä pk-seudulla, viikon sisään muutetaan isompaan asuntoon lähemmäs sivistystä. Tarkoituksena olisi aloittaa koulunkäynti nyt 2019 syksyllä tai sitten lykätä sitä puolella vuodella. Oon käynyt lukiota 3,5 vuotta, mutta se jäi mulla siitä huolimatta pahasti kesken. Maha alkoi oireilla 2015 kesällä ja kuukausien tutkimusten jälkeen tähystyksessä löytyi haavainen paksusuolentulehdus. Tässä suurin syy miksi koulunkäynti meni niin penkin alle, kun en siellä pystynyt ikinä käymään. Multa löytyy myös synnynnäinen sydänvika, joka alkoi oireilla Nooan vauvavuoden aikana rytmihäiriöinä. Vähän liikaa väsymystä ja RedBullia.
Mutta, kun aloitin blogin kirjoittamisen silloin 2015, haaveilin yhdestä asiasta. Lapsesta. Olin löytänyt elämääni kumppanin, jonka kanssa pystyin näkemään yhteisen tulevaisuuden ja joka halusi elämältä samoja asioita mitä minä. Ja pitkän piinan jälkeen molempien toiveet kävi toteen, olin raskaana. Tästä pari kuukautta eteenpäin muutettiin meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin ja siitä taas muutama kuukausi eteenpäin mentiin kihloihin. Aion kirjoittaa vielä erikseen postaukset mun kummastakin raskaudesta, joten hypätään vaan suoraan siihen päivään 11.3.2017, kun meistä tuli pienen poikavauvan vanhempia. Pari kuukautta myöhemmin tämä poika sai nimekseen Nooa.
Nooan vauvavuosi meni ihan sumussa ja silloin tapahtui paljon negatiivisia asioita. Kaiken keskellä terveyskin alkoi reistailemaan. Siitä huolimatta arki oman pienen kanssa oli ihanaa, raskasta tosin. Suunnitelmissa oli palata kouluun jo 2018 syksyllä, mutta elämä pääsi yllättämään. Viikkoa ennen kun Nooalla tuli 10 kuukautta ikää täyteen, tein ihan vitsillä raskaustestin ja se olikin positiivinen. No, suunnitelmat vaan uusiksi ja keskityin taas kasvattamaan masuani. Tällä kertaa siellä lymyili pieni tyttö. 10.10.2018 tämä meidän ihme syntyi. Ja siitä pari kuukautta eteenpäin, hän sai nimekseen Mila.
Tämä blogi tulee sisältämään mun rehellisiä ajatuksiani äitiydestä, paljon juttuja mun lapsista, hääjuttuja sitten kun ne on ajankohtaisia ja yleisesti asioita mun elämästä, lapsiin liittyvää tai ei. Esimerkiksi epävarmuus omasta kropasta on tällä hetkellä semmoinen asia, joka häiritsee elämää todella paljon. Tämä blogi on erityisesti paikka johon purkaa myös niitä negatiivisia tuntemuksia. Eli tänne en jatkuvasti kirjottele miten ihanaa vaaleanpunaista hattaraa elämä tai äitiys on. Koska aina se ei vaan yksinkertaisesti ole sitä.
- Suvi
Mutta, kun aloitin blogin kirjoittamisen silloin 2015, haaveilin yhdestä asiasta. Lapsesta. Olin löytänyt elämääni kumppanin, jonka kanssa pystyin näkemään yhteisen tulevaisuuden ja joka halusi elämältä samoja asioita mitä minä. Ja pitkän piinan jälkeen molempien toiveet kävi toteen, olin raskaana. Tästä pari kuukautta eteenpäin muutettiin meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin ja siitä taas muutama kuukausi eteenpäin mentiin kihloihin. Aion kirjoittaa vielä erikseen postaukset mun kummastakin raskaudesta, joten hypätään vaan suoraan siihen päivään 11.3.2017, kun meistä tuli pienen poikavauvan vanhempia. Pari kuukautta myöhemmin tämä poika sai nimekseen Nooa.
Nooan vauvavuosi meni ihan sumussa ja silloin tapahtui paljon negatiivisia asioita. Kaiken keskellä terveyskin alkoi reistailemaan. Siitä huolimatta arki oman pienen kanssa oli ihanaa, raskasta tosin. Suunnitelmissa oli palata kouluun jo 2018 syksyllä, mutta elämä pääsi yllättämään. Viikkoa ennen kun Nooalla tuli 10 kuukautta ikää täyteen, tein ihan vitsillä raskaustestin ja se olikin positiivinen. No, suunnitelmat vaan uusiksi ja keskityin taas kasvattamaan masuani. Tällä kertaa siellä lymyili pieni tyttö. 10.10.2018 tämä meidän ihme syntyi. Ja siitä pari kuukautta eteenpäin, hän sai nimekseen Mila.
Tämä blogi tulee sisältämään mun rehellisiä ajatuksiani äitiydestä, paljon juttuja mun lapsista, hääjuttuja sitten kun ne on ajankohtaisia ja yleisesti asioita mun elämästä, lapsiin liittyvää tai ei. Esimerkiksi epävarmuus omasta kropasta on tällä hetkellä semmoinen asia, joka häiritsee elämää todella paljon. Tämä blogi on erityisesti paikka johon purkaa myös niitä negatiivisia tuntemuksia. Eli tänne en jatkuvasti kirjottele miten ihanaa vaaleanpunaista hattaraa elämä tai äitiys on. Koska aina se ei vaan yksinkertaisesti ole sitä.
- Suvi



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti